Koska joulu on parasta, on hyvä kauden viimeisten kokousten leikkienkin sopia jouluteemaan. Tässä muutama jouluteemaan muokattu leikki. Sopivat noin 5 leikkijästä ylöspäin, ja tilaa tarvitaan sen verran että ulkona kannattaa olla. Pimeydellä ei ole merkitystä, mutta pimeäähän näin joulun alla todennäköisesti on.
Pukki ja porot Valitaan kaksi kilpailevaa joulupukkia. Loput leikkijät ovat poroja, jotka ovat karanneet. Pukit yrittävät saada mahdollisimman monta poroa kiinni ja viedä omiin poroaitauksiinsa. Porot eivät enää kiinni saamisen jälkeen vastustele, vaan kulkevat pukin mukana kiltisti aitaukseen. Enemmän poroja kiinni saanut pukki voittaa! Pikkutontut ja isot tontut Aluksi valitaan 1-3 isoa tonttua. Isot tontut liikkuvat kömpelösti jalat levällään ja sanovat hoohoohoo. Pikkutontut jouksevat polvet kiinni toisissaan, sanovat hii ja kilisevat. Isot tontut ottavat pikkutonttuja kiinni. Kun pikkutonttu saadaan kiinni, siitäkin tulee iso tonttu. Lopuksi kaikki ovat isoja tonttuja. Joulumuori ja Petteri Valitaan yksi joulumuori ja yksi Petteri, loput ovat tonttuja. Joulumuorilla on puurokauha (ei välttämätöntä). Joulumuori on kiukkuinen, kun tontut ovat karanneet keittiöstä häntä auttamasta ja ottaa tonttuja kiinni. Kun tonttu saadaan kiinni, hän jää paikalleen keittelemään puuroa mielikuvituskauhalla. Petteri pelastaa tonttuja työnteolta ja hänen koskiessaan tontut vapautuvat taas juoksemaan ja leikkimään. Joulumuoria ja Petteriä kannattaa vaihtaa välissä. Leikki päättyy kun leikinjohtaja sen sopivaksi katsoo.
0 Comments
Leave a Reply. |
Arkisto
October 2022
Aiheet
All
|