Lippukunnassamme on ollut käytössä ohjeistus, jossa on vinkkejä, kuinka toimia, kun kokouksessa kaikki ei lasten kanssa sujukaan rauhallisesti eikä ohjeita noudateta.
1. Johtaja pysyy aina rauhallisena. 2. Ryhmällä on yhdessä sovitut säännöt, jotka jokainen ryhmän jäsen allekirjoittaa.
3. Jos ei ohjeita noudateta tai sääntöjä rikotaan, huomauta asiasta. Mikäli ystävällinen kehotus ei auta, käske hieman tiukemmin. Huutamisesta tuskin on apua. 4. Joillekin ryhmille sopii se, että odottelet vain peukku pystyssä, kunnes lapset itse tajuavat asian ja hiljentyvät. 5.Lahjonta: Varaa kokouksen loppuun jotain kivaa tekemistä. Esimerkiksi lasten lempparileikki, meidän lippukunnassa usein mafioso. Kerrot jo kokouksen alussa, että sitä leikitään, jos aikaa jää. Ja mikäli muu ohjelma ei etene, kun lapset eivät kuuntele tai noudata ohjeita, voit muistuttaa, ettei sitten lempparileikkiä taideta ehtiä leikkiä tänään. 6. Joskus voi olla hyvä saada myös päästellä höyryjä: pitäkää hälinähetki, jolloin 1min ajan lapset saavat riehua ja mölytä juuri kuten haluavat, sen jälkeen ehkä jaksavatkin taas paremmin. Tarpojilla tai tätä vanhemmilla voi pitää myös puolivälissä kokousta somehetken esim 3min, jos tällä saa puhelimet pysymään muun kokouksen ajan piilossa. 7. Sopikaa myös ryhmän kanssa, miten toimitaan, jos joku ei kehotuksista huolimatta noudata sääntöjä. Erilaisia toimintatapoja voisi esimerkiksi olla:
8. Toteuta aina, mitä uhkaat! Muuten uhkaukset menettävät tehonsa hyvin nopeasti.
0 Comments
Leave a Reply. |
Arkisto
October 2022
Aiheet
All
|